PuiU:n tennisjaosto tarjoaa tenniksen harrastetoimintaa ammattivalmennuksessa
Helsingin Mailapelikeskuksessa harjoitteleva Puistolan Urheilijoiden tennisjaosto on tennisseura, joka pyrkii tarjoamaan jokaiselle pelaajalle mahdollisuuden harrastaa lajia iästä, tasosta tai sukupuolesta riippumatta. Vuonna 2006 valmentamisen PuiU:ssa aloittanut Mikko Reponen toivoo, että tenniksestä tulisi valmennettaville elinikäinen harrastus.
”Seuramme keskittyy puhtaasti harrastus-, eli klubitoimintaan. Meillä ihan vasta-alkajatkin pääsevät mukaan harjoitusryhmiin ja ennakkotaitoja ei vaadita. Liikunnan ilo on toiminnan keskiössä ja tavoitteena on se, että pelaajat saisivat tenniksestä elinikäisen harrastuksen”, Reponen painottaa.
Harrastustoimintaa on tarjolla junioreille niin minitenniksen, kuin junioritennisryhmien osalta. PuiU:n 5-7-vuotiaille suunnatussa minitenniksessä lapselle opetetaan tenniksen perustekniikoita ja pallonkäsittelyä sekä kehitetään lajin kannalta olennaisia motorisia perustaitoja. PuiU:n junioritennis on tarkoitettu 7-18 -vuotiaille sekä lajiin tutustuville että jo aiemmin lajia pelanneille. Vaikka kaikki ryhmät ovat harrasteryhmiä, on valmennus laadukasta.
”Mukana itseni lisäksi on Jari Ylikoski, Bogdan Montonen, David Barthelemy, Jukka Vuorensyrjä sekä Sami Mattila ja meistä kaikki valmentavat sekä aikuisia, että junioreita. Kaikki valmentajat paitsi Sami ovat ammatiltaan tennisvalmentajia, joten tennis opetetaan laadukkaasti kaikissa ikäryhmissä. Samillakin on jo usean vuoden kokemus valmentamisesta PuiU:ssa, joten myös häneltä saa laadukasta valmennusta”, kertoo Reponen.
Junioreita tennisjaoston toiminnassa on mukana noin 100. Minitennisryhmät ovat täynnä, mutta 7–18-vuotialle suunnatussa junioritenniksessä paikkoja on edelleen vapaana.
”Junioritenniksessä harjoitellaan kuuden hengen pienryhmissä, jotka ovat muodostettu tason mukaan. Harjoittelussa keskiössä on lajitaidot ja mukaan saa tulla, vaikka ei olisi koskaan tennistä pelannut”, Reponen mainitsee ja toivottaa vasta-alkajatkin tervetulleiksi mukaan toimintaan.
Puiu:n aikuisryhmissä mukana on kaikenikäisiä 20-vuotiaista eläkeikäisiin asti ja harjoittelu tapahtuu neljän hengen pienryhmissä, jotka ovat muodostettu taitotason mukaan. Aikuispelaajia PuiU:n kirjoilla on tällä hetkellä noin 140 ja paikat ovat tältä vuodelta täynnä.
”Paikat aikuisten harjoitusryhmiin ovat usein kiven alla, mutta meille kannattaa laittaa sähköpostia, vaikka ryhmät olisivat täynnä. Näin voimme uuden kauden alkaessa täyttää avautuneet paikat jo meihin yhteydessä olleilla henkilöillä. Meillä on myös kesäkursseja aikuisille aina kesä-, ja elokuussa ja niihin mahtuu yleensä hyvin mukaan”, Reponen vinkkaa.
Reponen kokee, että korona-aika lisäsi tennisbuumia ja se on kantanut nykyhetkeen asti:
”Tenniksessä on ollut pitkän aikaa hyvä noste päällä. Buumi sai alkunsa korona-aikana, jolloin tennis oli yksi harvoista pallopeleistä, jota pääsi kunnolla harrastamaan. Tennismaajoukkueen menestys on myös lisännyt medianäkyvyyttä. Erityisesti aikuisväestön keskuudessa on tällä hetkellä kova kysyntä ohjattua toimintaa kohtaan.”
Uuden ylipainehallin korvaavan hallin rakennustyöt on pantu merkille myös PuiU:ssa. Seura aikoo kuitenkin pysytellä harrastustoiminnan parissa, vaikka olosuhteet menevät eteenpäin uuden hallin myötä.
”Olosuhteiden paraneminen otetaan kuitenkin ilolla vastaan. Uusi halli tarjoaa meillekin tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet tapahtumajärjestämiseen”, Reponen iloitsee.
Lisätietoja Puistolan Urheilijoiden tennisjaostosta: https://puistolanurheilijat.fi/tennis/